Psykoterapiasta

Kesäkuun lopussa tulee kohdallani täyteen kaksi vuotta Kelan korvaamaa kognitiivista psykoterapiaa, ja hakemus kolmatta ja viimeistä vuotta varten lähtee pian matkaan. Siitä syystä päätinkin pohtia hieman suhdettani terapiaan, sekä sitä, mitä olen siellä oppinut ja miten olen näiden oppien kautta pystynyt kehittymään kohti eheämpää aikuisuutta.

Ymmärsin ensimmäistä kertaa tarvitsevani terapiaa ollessani 14-vuotias. Jollain tasolla tiesin sen kyllä jo lapsuudessani, joka oli hyvin traumaattinen ja jonka satoa nyt niitän. Ne asiat, joita jouduin käsittelemään suorastaan rikollisen nuorella iällä, eivät olleet hyvään lapsuuteen kuuluvia, ja tiesin sen jo silloin. Mutta mitä alakouluikäinen voi ja mitä tämän odotetaan kykenevän tekemään oman mielenterveytensä turvaamiseksi?

Jotenkin pääsin Kotkan kaupungin lasten- ja nuorten psykiatrian osastolle (tms) puhumaan tuntemuksistani peräti viisi kertaa ollessani 15-vuotias. Terapeutti tuntui olevan tuolloin kaikkein huolestunein pukeutumisestani, eikä sieltä jäänyt käteen yhtään mitään konkreettista. Olisi pitänyt kirjoittaa kirje isälle, ja jopa lähettää se. Phah.

Muutettuani Turkuun ja opiskellessani toista vuotta lukiossa, terapian tarve nousi jälleen esille. Voin todella, todella pahoin, ja tämä ilmeni muun muassa jatkuvana läheisten kuolemanpelkona. Kun lähdin käymään kotona Kotkassa, hyvästelin mielessäni avomieheni viimeistä kertaa, ja kun palasin Turkuun, tein saman äitini ja veljeni suhteen. Kaikki hyvästit olivat minulle viimeiset. Pelkäsin myös omaa kuolemaani, ja leikittelin ajatuksilla esimerkiksi siitä, mikä kappale soisi mp3-soittimessani kuolemani hetkellä bussin tai junan ajautuessa onnettomuuteen. Valitsin myös kappaleita näille kuuden tunnin reissuille sen mukaan.

Lukioaikana avun hakemisen eteen nousivat organisaation ongelmat; esimerkiksi terveydenhoitaja oli paikalla tyyliin pari kertaa kuukaudessa, jos silloinkaan. Ei minulla ollut mitään tahoa, jonka puoleen kääntyä, ja vaikka olisi ollutkin, en ollut tästä tahosta tietoinen.

Seuraavan kerran mielenterveyteeni puuttui vasta vuonna 2009 neuropolin lääkäri, joka eräällä MS-diagnoosiani koskevalla käynnillä kysyi, olenko niin sanotusti taipuvainen synkkämielisyyteen. Kukaan ei ollut koskaan kysynyt minulta tätä, joten hämmennyin hieman, mutta onnistuin (naurahtaen) sanomaan, että kyllä, kyllä itse asiassa olen. Lääkäri määräsi minut puhumaan muistaakseni kolmeksi kerraksi sairaanhoitajan kanssa, jonka käyttäytymisestä kävi alusta asti selväksi, että hän oli psykologin rooliin ängettynä täysin epäpätevä.

Lopulta aloitettuani yliopisto-opinnot ja työskennellessäni Makuunilla kerroin ohimennen eräälle työkaverille juovani joka päivä itseni humalaan. Hän selvästi huolestui ja käski minua ottamaan viipymättä yhteyttä YTHS:n mielenterveyspuolelle. (Tiedät kyllä, kuka olet, jos luet tätä, ja haluan vilpittömästi kiittää sinua.)

Tässä onkin katkeransuloinen seikka; heti kun muutuin yhteiskunnalle tärkeäksi tulevaksi veronmaksajaksi, sain välittömästi apua. Psykiatri kuunteli minua muutaman kerran ja totesi, että kerron menneisyydestäni tavalla, joka muistuttaa entisten sotalasten tapaa kertoa kokemuksistaan. Sain B-lausunnon Kela-korvattavaa psykoterapiaa varten, ja tässä sitä nyt ollaan, kaksi vuotta myöhemmin.

Tämän voin sanoa: terapia ei ole helppoa, hauskaa tai mielenrauhaa ylläpitävää. Kaikki ne muurit ja defenssit joita olin rakentanut ympärilleni varhaislapsuudesta lähtien alkoivat murentua. Niiden takaa alkoi kurkkia ruma totuus siitä, mistä ongelmani kumpusivat. Viha ja katkeruus räjähtivät aika ajoin sietämättömiksi, ja edelleen taistelen joka päivä näiden tunteiden kanssa. Toisaalta olen pystynyt ottamaan etäisyyttä asioihin; minun on vaikea luoda ihmissuhteita, koska olen kokenut tällaista. Minua pelottaa pitää puoliani, koska olen kokenut tällaista. En ole koskaan tyytyväinen itseeni, koska olen kokenut tällaista. Ja juuri tämän objektiivisuuden saavuttaminen on ollut avain niihin mielenprosesseihin, joilla taistelen itseni läpi arkielämän haasteista.

En ole enää tyttö, jota pelottaa mennä ihmisten ilmoille ja joka jättää siksi menemättä, vaan nuori nainen, joka edelleen pelkää ihmisten ilmoille menemistä, mutta menee silti. Toivottavasti kolmannen ja viimeisen vuoden jälkeen voin olla nuori nainen, joka nauttii ihmisten ilmoille menosta, eikä ymmärrä, mikä siinä silloin joskus olikin niin pelottavaa.

Top 100 Movies of All Time (in my opinion)

Paljon olisi kerrottavaa ja tarvetta jakaa näin pitkän hiljaisuuden jälkeen, mutta juuri siitä syystä
julkaisen ainoastaan pitkän pohdinnan tuloksena syntyneen top 100 -listan elokuvista. Sanotaan, että puolenvälin hujakoilla alkoi olla jo hieman vaikeaa nimetä suorilta käsin listan arvon mukaisia elokuvia, joten joukossa on niin ehdottomia lempielokuviani, mielestäni teknisesti, taiteellisesti tai esimerkiksi spesifin näyttelijäsuorituksen valossa ansioituneita elokuvia, kuin myös lapsuudessani tai muissa elämänvaiheissani minua koskettaneita elokuvia.

(Lista ei välttämättä kiinnosta yhtään ketään, mutta näin sen verran sen kohdalla vaivaa, etten halunnut sitä julkaisemattakaan jättää.)

Top 100 elokuvat

About a Boy (2002)

Adaptation. (2002)

Addams Family Values (1993)

Á Ma Soeur! (2001)

American Beauty (1999)

American History X (1998)

American Psycho (2000)

Apocalypto (2006)

Babel (2006)

Beautiful Mind, A (2001)

Being John Malkovich (1999)

Billy Elliot (2000)

Braveheart (1995)

Breakfast on Pluto (2005)

Bridget Jones's Diary (2001)

Candy (2006)

Clockwork Orange, A (1971)

Coffee and Cigarettes (2003)

Corpse Bride (2005)

Crash (2004)

Crow, The (1994)

Cube (1997)

Deadgirl (2008)

Death at a Funeral (2007)

Devil's Rejects, The (2005)

Devil Wears Prada, The (2006)

Disco Pigs (2001)

Donnie Darko (2001)

Doubt (2008)

Edward Scissorhands (1990)

Elizabeth: The Golden Age (2007)

Erin Brockovich (2000)

Equilibrium (2002)

Eyes Wide Shut (1999)

Fabuleux Destin d'Amélie Poulain, Le (2001)

Fight Club (1999)

Forrest Gump (1994)

Friends with Money (2006)

From Hell (2001)

Full Metal Jacket (1987)

Girl with a Pearl Earring (2003)

Great Dictator, The (1940)

Groundhog Day (1993)

Happiness (1998)

Harry Potter and the Deathly Hollows: Part 1(2010)

Her (2013)

Hook (1991)

Identity (2003)

Inglourious Basterds (2009)

Interview with the Vampire: The Vampire Chronicles (1994)

Julie & Julia (2009)

Kill Bill: Vol. 1 (2003)

Kill Bill: Vol. 2 (2004)

King's Speech, The (2010)

Last House on the Left, The (2009)

Little Miss Sunshine (2006)

Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring (2001)

Lord of the Rings: The Return of the King (2003)

Lord of War (2005)

Lost in Translation (2003)

Love Actually (2003)

Machinist, The (2004)

Magnolia (1999)

Marie Antoinette (2006)

May (2002)

Memento (2000)

Modern Times (1936)

Mona Lisa Smile (2003)

Moulin Rouge! (2001)

Nineteen Eighty-Four (1984)

Orphan (2009)

Others, The (2001)

Pride & Prejudice (2005)

Prince of Egypt, The (1998)

Pulp Fiction (1994)

Pursuit of Happyness, The (2006)

Repo! The Genetic Opera (2008)

Requiem for a Dream (2000)

Revolutionary Road (2008)

Ring, The (2002)

Saló o le 120 giornate di Sodoma (1975)

Saw (2004)

Sense and Sensibility (1995)

Se7en (1995)

Shawshank Redemption, The (1994)

Shining, The (1980)

Silence of the Lambs, The (1991)

Sin City (2005)

Sixth Sense, The (1999)

Sleepy Hollow (1999)

Social Network, The (2010)

Stardust (2007)

Synecdoche, New York (2008)

Trainspotting (1996)

Vanilla Sky (2001)

V for Vendetta (2005)

Watchmen (2009)

What's Eating Gilbert Grape (1993)

Wonder Boys (2002)

25th Hour (2002)