perjantai 9. marraskuuta 2012

Pitkästä aikaa

Viimeisestä kirjoituksestani on aikaa monestakin syystä. En ole ollut valmis kirjoittamaan mitään tästä suhteellisen myrskyisestä ajasta, koska sain viimeisimmän kirjoituksen jälkeen niin negatiivissävytteistä palautetta muun muassa siitä, että olen huomiohuora. Rehellisesti voin sanoa, että en ole. Jos olisin, kirjoittaisin jatkuvalla syötöllä niistä säälittävistä vastoinkäymisistä, joita kohtaan päivittäin. Odottaisin, ja saisin, instatteja huomionosoituksia, kuten sydämiä ja tykkäyksiä tai jopa puhelinsoittoja, mutta en saa, enkä niitä odota myöskään. Tarkoitukseni tämän blogin kanssa ei ole missään nimessä tehdä itsestäni uhria, sääliä kaipaavaa tai millään muullakaan tapaa palauteriippuvaista yksilöä. Haluan vain peilata MS-tautia sairastavan ihmisen arkea.

Palaute, negatiivinenkin, on toki tervetullutta. Tässä kohtaa törmään vain ja ainoastaan omiin epävarmuuksiini.

Lopun kaiken haluaisin tällä hetkellä kirjoittaa siitä, mitä olen ymmärtänyt viime aikoina terapiassa. Ensinnäkin olen ymmärtänyt kävelyäni hankaloittavan psykosomaattisen ajatusmaailman olemassaolon. Toki minulla on lääkitystä kaipaava ongelma alaraajojen hermosäryn kanssa, mutta myös paljon henkistä, lähinnä itsetuntoon kietoutuvaa ainesta.

Olen miettinyt paljon sitä, kuinka lukiossa ollessani minulla ei ollut mitään näistä ongelmista. Oli minulla toki ongelmia, hyvin raskaitakin ongelmia, mutta kävelemiskykyni oli täysin normaali. Ne, jotka eivät tunteneet minua silloin kun olin 18-vuotias, eivät tietenkään osaa kuvitellakaan muutosta siihen nähden, mitä olen (ulkoisesti) nykyään. Olin silloin pitsihelmoineni, hiuspidennyksineni, raskaine meikkineni ja korkeine korkoineni hieman toista luokkaa kuin tämä nykyinen Solja, joka kulkee ensinnäkin pitkissä kalsareissa jopa bileissä, ei välillä jaksa pestä tukkaansa ja käyttää vain lättäpohjaisia saappaita.

Olen niin arkipäiväinen kuin vain voi olla. Välillä häpeän itseäni kadulla kulkiessani. Kaipaan aikaa, jolloin tuntemattomat tulivat luokse kehumaan ulkomuotoani ja ihmettelemään sitä, mistä olen hankkinut vaatteeni.

To make the long story short: Ennen rakastin kadulla kävelemistä, koska minut huomattiin. Nyt en halua tulla huomatuksi, koska olen niin harmaan tavallinen. Olisin ennemmin näkymätön.