Miten tämän sanoisin?
Minun on todella vaikeaa muodostaa pinnallisia ihmissuhteita. Kyse ei ole siitä, ettenkö pitäisi ihmisistä yleensä, enkä ole missään nimessä misantrooppi, en ollenkaan. Pidän vain ihmisistä ehkä vääristä syistä.
Osaan muodostaa vuosia kestäviä, syvällisiä ihmissuhteita, mutten suhteita, joissa kyse on pinnallisista keskusteluista ja pinnan alla muhivista todellisista tunteista. Joko olen todella avoin, tai sitten en sano mitään. Tämä blogi ehkä todistaa sen. Minulla ei ole mitään ongelmaa jakaa itseäni juuri sinun kanssasi, mutta tämäkin on pelkkää kuorta. En minä itsekään tunne itseäni. Kuka muka tuntee itsensä (ainakaan 24-vuotiaana)?
Olen todella onnekas, sillä lähin ystäväpiirini muodostuu ihmisistä, jotka nauravat, tai ainakin ymmärtävät nauraa, samoille asioille kuin minä itse. Huumorintaju määrittelee ihmisen aika pitkälti. Nauraako sille, että joku B-luokan koomikko toilailee telkkarissa, vai sille, että joku nousee vain siksi sängystä, että pääsee rääkymään ikkunasta lokille.
Eihän tässä ole ehkä taas päätä eikä häntää, mutta olen vain hyvällä tuulella. Sain juuri lähetettyä lukukauden viimeisen esseen, ja nyt voi henkisestikin siirtyä kesän viettoon. Tämä lukukausi 2011-2012 oli kyllä kohdallani melkoinen farssi, koska sain kerättyä vain 35 opintopistettä, joista kuusi tuli viime lukukauden puolelta. Mutta ei se mitään, ensi syksynä uusi yritys.
Nyt keskityn kesään, terapiaan, Paavoon, perheeseeni ja ompelemiseen.
Inspiration and life itself, here I come!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti