Lomailusta

Loma. Loma. Loma. Outo sana.

Suurimmalla osalla väestöstä suoranaista lomaa on hyvin vähän. Suurella osalla lomaa, toisin sanoen vapaata aikaa, on vähän liikaakin. Loman täytyisi olla rentoutumisen, nollaamisen ja maadoittumisen aikaa. Naistenlehtien mukaan silloin hemmotellaan itseä ja tehdään itseä miellyttäviä asioita, joita ei muuten töiltään ehtisi. Todellisuudessa loma on aikaa, jolloin ollaan vapaita hoitamaan kaikkia niitä velvollisuuksia, nimenomaan velvollisuuksia, mitä ei muuten ehtisi suorittamaan. Sukulaiset, byrokratia, itsensä kehittäminen jne.

Itselläni koko kesä on aika pitkälti pelkkää palkallista lomaa. On ihanaa katsoa kalenteria ja nähdä, että koko ensi viikko on todellakin täysin tyhjä. Toisaalta se, mikä auttaa minua rentoutumaan ja nollaamaan on ryyppääminen, ja tiedän, etten voi tehdä sitä seitsemää päivää putkeen. What the hell am I to do, then?

Samassa syssyssä koen tämän tyynenä ennen myrskyä. Luennot, tentit, työt, lääketieteelliset testit ja muut ihanuudet odottavat vain hetken päässä, enkä voi suunnitella, varautua tai tehdä niille asioille mitään. Maailma nukkuu ympärilläni, mutta minä kaipaisin edes jonkinlaista etenemistä johonkin suuntaan. Waiting is the worst part.

Sitä loma on, odottamista, varautumista tapahtumiin ilman mahdollisuuttakaan tehdä kyseisille asioille mitään.

Ja joo joo, olen rentoutumisen mestari, ja osaan kyllä viettää lomaa, mutta hieman vituttaa esimerkiksi se, että opintosuoritukset, jotka olen suorittanut melkein puoli vuotta sitten, ovat edelleen arvosanattomia. Lisää muuten helvetisti motivaatiota, kun ei saa mitään realistisia suoritteita tililleen, vaikka on suorittanut ne. I hate the university. Odotan jäätävällä innolla syyskuuta.